Mistä arvoista vuonna 2010 runnottu lakkautuspäätös kertoo? Vuosisadan varrella kaikkien ihmisten, myös varattomien ja perukkalaisten oikeutta hyvään ja tasa-arvoiseen koulutukseen on opittu arvostamaan ja sen merkitystä ovat poliitikotkin korostaneet. Suomessa elintason nousu ja teollistuminen, pohjoisen maan nousu yhdeksi maailman parhaista ja kilpailukykyisimmistä yhteiskunnista ei olisi ollut mahdollista ilman tasokasta ja ilmaista koulutusta. Kajaanin kehittymiselle tärkeitä olivat seminaarin ohella rautatien tulo ja selluloosa- ja paperiteollisuuden aloittaminen Tihisenniemellä. Kajaanin seminaari, joka historian vaiheissa on kantanut myös nimiä Kajaanin opettajanvalmistuslaitos, Kajaanin opettajankoulutuslaitos ja viimeisessä vaiheessa Kajaanin opettajankoulutusyksikkö, on ollut osa Suomen menestystarinaa matkalla autoritaarisesta ja jäykästä sinivalkoisesta isänmaasta avoimeksi ja moniarvoiseksi, moderniksi länsimaaksi idän ja lännen välissä.
Valitettavasti dokumentti joutuu kuvaamaan myös Suomea 1900-luvun lopulla ravistellutta arvojen ja politiikan muutosta, jossa yksilöllisyyden uskon ja kilpailukyvyn nimissä sekä koulutus että terveydenhoitokin eriarvoistuvat syrjäseuduilla. Niin teollisuudessa kuin yliopistoissakin, politiikassakin etsitään pikavoittoja ja oikopolkuja nopean menestymisen uskossa. Kajaanin Koky:n lakkauttaminen oli onnettomien sattumien ja ohittamisten sekä poliittisen näköalattomuuden tulosta. Kainuusta ei löytynyt riittävän tomeraa yhteistä rintamaa puolustamaan vanhaa laitosta kuten aiemmissa lakkautusyrityksissä 60-luvun sekä 90-luvun alussa. Onnettominta oli, että kainuulaistaustainen ministeri Paula Lehtomäkikään ei taistellut Matti Vanhasen porvarihallituksessa Kajaanin opettajankoulutuksen puolesta, vaikka hänellä olisi ollut siihen mahdollisuus. Puheet toisten keskittämispolitiikasta tuntuvat löperöiltä tämän onnettomuuden jälkeen.
Suomen kauneimman kampusalueen tyhjentyminen näkyy tänään selkeästi Kajaanin katukuvassa. Poissa ovat sadat aktiiviset opettajakokelaat ja parisatainen akateemis-humanistinen henkilökunta. Kajaani ja Kainuu ovat muuttumassa vääjäämättä harmaantuvien ikäihmisten apeaksi seuduksi, jossa väkimäärä koko ajan vähenee nuorten muuttaessa korkean koulutuksen, töiden ja parempien palvelujen perässä muualle.
Viimeisinä vuosikymmeninä Juhani Suortin johtokaudella Koky:llä saatiin aikaiseksi monia väitöskirjoja ja laitoksella oli useita uraauurtavia kehityshankkeita maailman huippuyliopistojen sekä yritysmaailman kanssa. Oliko Kajaanin yksikkö liian hyvä säilytettäväksi?
Pohjoismaissa ei ole pariin sataan vuoteen nähty yhtä massiivista lakkautusta. Kajaanin joutuminen Oulun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan alaisuuteen ei ollut järkevää. Kajaanin yksikön asema oli pitkään karu, vaikka se tuotti hyvää tulosta ja haki innovatiivisuudellaan vertaistaan koko maasta. Koky:n alasajon mahdollisti Vanhasen hallituksen aikana 1.1.2010 voimaantullut uusi yliopistolaki, joka antoi Oulunkin yliopiston hallitukselle päätösvallan opetuksensa järjestämisestä. Se vaikutti käsiä sitovasti myös johtavien virkamiesten asemaan. Se toi myös yliopistomaailmaan liiketalouden ideaaleja, jotka eivät kuitenkaan johda perustutkimuksen -ja opetuksen arvostuksen kasvuun. Muutoksessa yliopistojen hehkutettiin palvelevan suoremmin liike-elämää. Suomessa on kiire menestyä seuraamuksista välittämättä.
Kajaanin kehittyminen moderniksi kulttuuri- ja urheilukaupungiksi ei olisi ollut mahdollista ilman v. 1900 toimintansa aloittanutta Seminaaria. Siitä on valmistunut lukuisia menestyneitä urheilijoita, taiteilijoita ja monia kulttuurielämän ja yhteiskuntaelämän vaikuttajia, joiden työnjälki on vaikuttanut maan- ja maailmanlaajuisesti. Ennen kaikkea Kajaani on vuosikymmeniä kouluttanut päteviä opettajia kustannustehokkaasti maan eri osiin.
Kajaanissa tehty tutkimustoiminta on monin tavoin edistänyt kasvatustieteellistä ajattelua ja selvittänyt syrjäseutujen koulutuksen ongelmia. Koky:n lakkauttaminen iski rajusti Kainuuseen ja Kajaaniin, josta jo vuonna 2008 UPM-Kymmene kertoi lopettavansa satavuotisen paperiteollisuuden. Balsamia näille menetyksille ei tuonut myöskään Talvivaara, jonka tulevaisuudesta ei tiedä vielä kukaan vuonna 2015.
Markku Heikkisen edellinen elokuva Talvivaaran miehet kuvasi työntekijöiden silmin Talvivaaran kaivosyhtiön kriisiytymistä. Se herätti huolta ja ahdistusta ja jakoi myös toivoa siinä esiintyvien ihmisten avoimuuden kautta: kainuulaiset osaavat myös huutaa ulospäin. Elokuva palkittiin Tampereella dokumenttielokuvien sarjassa.
Olipa kerran Seminaari kertoo meille 113-vuotiaasta kainuulaisesta sivistyksen keitaasta, jossa vielä arvostettiin ihmisyyttä, koulutusta ja kauneutta, mutta joka lyhytnäköisesti tapettiin vilpillisin keinoin poliittisella kähminnällä ja tilastojen manipuloinnilla, mikä tapahtui Oulun yliopiston johdon suosiollisella myötävaikutuksella. Laitos oli kuin ikivanha tammi, jonka juuret olivat syvällä kainuulaisessa maaperässä, mutta joka korkeasta iästään huolimatta oli vielä vehreä ja elinvoimainen ja hyödynsi ympäristöään. Kun se lopulta kaadettiin, jokainen tunsi, kuinka menetettiin jotain ainutlaatuista ja inhimillisesti arvokasta, joka ei koskaan enää palaa.
Myös elokuvan arkistokuvien estetiikka puhuttelee. Sen kuvat kertovat menneistä ajoista ja eri aikojen nuorten ihmisten iloista ja haaveista ja opiskelusta vanhassa Tiedon temppelissä. Elokuvassa esiintyvien ihmisten tinkimätön rehellisyys ja totuudenjano herättävät tunteita. He pyrkivät puolustamaan laitostaan asiallisin ja totuuspohjaisin argumentein, mutta ne eivät paljon paina byrokratian rattaissa. Laitos ei ollut pelkkä opettajien tuotantolaitos vaan vanha kainuulainen sivistyksen instituutio, jonka toimintaa myös ulkopuoliset arvostivat. Se puolusti toiminnassaan syrjäseutujen ihmisten oikeutta sivistykseen ja koulutukseen, mutta näillä seikoilla ei ole paljon painoa nykypäivän rahatekoyhteiskunnassa.
Laitoksen tunnuksena on ollut jo 1900-luvun alusta Erkon huoneentaulusta otettu iskulause: Elämän totuutta etsi, joka selkeästi osoittaa ne eettiset periaatteet, jotka ovat ohjanneet laitoksen toimintaa sen pitkän historian aikana. Sen kautta on valmistunut yli 8000 kansanvalistajaa ja se on tarjonnut harjoituskoulussaan koulukäyntimahdollisuuden yli 30 000 lapselle. Se ei ole vähän se. Kajaanin kaupunki ei ole laitoksen lakkautuksen jälkeen enää entinen. Nykyisin Kajaanin kampus on hiljainen ja autio. Sen rakennusten uusiokäytöstä vaahdottiin heti lakkautuspäätöksen jälkeisenä päivänä, mutta ontoiksi ovat jääneet lupaukset.
Kainuun vanhin tammi seisoo nyt yksin Seminaarin puistomaisella pihalla. Se oli aikoinaan nähtävyys, jota tultiin katsomaan kaukaa.
– Markku Heikkinen, ohjaaja